Like-a-Dog

Koiran ruoansulatusongelmat: tunnista oireet!

Maanantai 7.3.2016 - Heidi Edelman

Koiran ruoansulatusongelmat ja niiden oireet eivät aina ole helposti tunnistettavissa ja joskus oireet voivat olla niin piileviä ettei omistaja osaa yhdistää koiran käytöstä mahdollisiin ongelmiin lainkaan.

puppy_eating_something.jpg

Alla on listattu 5 oiretta, jotka saattavat viitata ruoansulatusongelmiin ja joiden syyt tulisi aina selvittää:

1. Huono ruokahalu

Koiran syömättömyyteen tai heikkoon ruokahaluun on yleensä aina jokin syy! Syy saattaa löytyä mm. hormonaalisista muutoksista, sisäelinsairaudesta, hammasongelmista, stressistä jne. Hyvin yleinen syy syömättömyydelle on niinkin yksinkertainen asia kuin epäsopiva ravinto. Koirat ovat viisaita eläimiä, siinäkin mielessä viisaita että kieltäytyvät osittain tai kokonaan syömästä epäsopivaa ravintoa, joka aiheuttaa niille tukalaa oloa tai jopa kipua. Vaikka koira olisi "aina" ollut huono syömään, toisin sanoen sen ruokahalu olisi ollut huono jo luovutusiästä lähtien, tai sitä ennen, syy voi silti löytyä epäsopivan ravinnon aiheuttamasta ärsytyksestä ruoansulatuskanavassa. Esimerkiksi maha-/suolistokatarri on koirilla tänä päivänä hyvin yleinen vaiva ja aiheuttaa kivuliaisuutensa takia mm. ruokahaluttomuutta. Ruokahaluttomuus on vakava oire, jonka syyt tulee aina selvittää!

2. Oksentelu

Toistuva oksentelu on selkeä merkki siitä että jotakin on pielessä ja se harvoin jää huomaamatta. Oksentelua voi esiintyä joko tyhjästä mahasta, jolloin koira usein oksentaa keltaista vaahtoa, tai heti ruokailun jälkeen, jolloin koira oksentaa osan tai kaiken syömästään ruoasta. Tyhjästä mahasta oksentelua usein edeltää kipu, joka saattaa ilmetä koiran levottomuutena tai oleiluna ns. "leikkiinkutsuasennossa", eli kyynärät maassa ja takaosa ylhäällä.

3. Voimakas "kurina" tai "vinkuminen" mahalaukun tai suoliston alueella

Meillä ihmisillä on tapana yrittää keksiä järjellisiä selityksiä ilmiöille, joita emme ymmärrä. Usein koiran mahan kurinaa selitetäänkin sillä että "sillä on varmaan nälkä" tai jollain muulla helposti mieleen tulevalla syyllä. Mutta koiran mahasta ei normaalitilassa kuulu mitään kurinoita, lurinoita tai murinoita, ei varsinkaan niin voimakkaita ääniä jotka on mahdollista kuulla jopa toiseen huoneeseen, kuten usein esimerkiksi akuutin mahakatarrin yhteydessä tapahtuu.

4. Ruohon syöminen

Tietyssä määrin ruohon syöminen on koiralle aivan normaalia. Tämä tarkoittaa tilanteita, joissa koira silloin tällöin napsaisee korren suuhunsa ja tyytyväisenä mutustelee sen napaansa. Epänormaaliksi ruohon syöminen muuttuu silloin kun koira maanisesti tai lähes maanisesti laiduntaa karkeaa heinää aina ulkona ollessaan tai pyytää jopa yöllä ulos ja ryntää syömään heinää. Tällöin kyseessä on koiran yritys helpottaa tuntemaansa epämukavaa oloa tai kipua, yleensä joko nielussa tai mahalaukussa. Koira saattaa samasta syystä johtuen syödä muutakin epäsopivaa, esimerkiksi keppejä, sukkia, kahvinporoja, lunta tai nuolla jatkuvasti vaikkapa sohvaa, mattoa tai vaatteita.

5. Ripuli tai sulamaton ruoka ulosteessa

Toistuva tai selittämätön ripuli on selkeä merkki ruoansulatusongelmista eikä myöskään varmasti jää omistajalta huomaamatta. Sulamaton ruoka ulosteessa sen sijaan saattaa jäädä huomaamatta. Niin epämukavalta kuin se saattaa kuulostaakin, koiran ulostetta olisi silloin tällöin hyvä tarkastella silmämääräisesti sen vuoksi että siinä tapahtuvat muutokset antavat selkeitä merkkejä koiran terveydentilasta ja ongelmien ilmetessä nämä muutokset saattavat johtaa jäljille siitä mikä koiran terveydessä on pielessä.

Mikäli koirallasi on yllä lueteltuja oireita, ota yhteyttä ajanvaraukseemme: http://www.pethealth.fi/2

Ensiavuksi voit myös kokeilla e-oppaastamme löytyviä kattavia ohjeita ruoansulatuskanavaa hellivän ruokavalion suunnitteluun sekä kuntouttavien ravintolisien käyttöön:

Narastaako.jpg

Lue lisää oppaasta täältä!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oksentelu, ripuli, heinän syönti, ruoansulatusongelmat, koira, ruokahalu, mahalaukku