Like-a-Dog

Uusivuosi: juhlaa vai kärsimystä?

Tiistai 20.12.2016 - Heidi Edelman

Uusivuosi lähestyy vääjäämättä. Meille monille ihmisille uusivuosi on iloista juhlan aikaa mutta valitettavan monet koirat kärsivät paukkuarkuudesta ja näille yksilöille kyseiset juhlallisuudet ilotulituksineen tuottavat lievimmillään kohtuutonta stressiä, pahimmillaan jopa toimintakyvyn lamaavaa pelkoa.

merry_xmas.jpeg


Ilotulitteitahan saa ampua uudenvuodenyönä klo. 18-02 välisenä aikana, mutta valitettavasti kyseistä aikarajoitusta ei aina noudateta ja tiheämmin asutuilla seuduilla tämä on todellinen ongelma paukkuarkuudesta kärsivän koiran kohdalla. Voimakkaasta pelosta kärsivän koiran kohdalla esimerkiksi koiran tarpeilleen vieminen ulos voi olla täysin mahdoton tehtävä. 
Onneksi kuitenkin jotain on sentään tehtävissä tämän asian hyväksi. Ohessa muutamia vinkkejä, joita kannattaa kokeilla mikäli koirasi kärsii paukkuarkuudesta. 
  • Huolehdithan jatkuvasti koirasi riittävästä kivennäisten saannista, sillä esim. magnesiumin puute aiheuttaa aistiyliherkkyyttä ts. vaikuttaa myös mm. ääni- ja valoherkkyyteen!
  • Kauranversouute on turvallinen ja lempeä keino tukea koiran autonomista hermostoa stressaavien tilanteiden aikana. Se lievittää sekä fyysisiä että psyykkisiä stressireaktioita, mm. stressiripulia ja pahoinvointia. Aloita annostelu hyvissä ajoin päivää, jopa kahta ennen stressaavaa tilannetta. Voit annostella uutetta 3 kertaa päivässä ruoan yhteydessä tai veteen sekoitettuna suoraan suuhun. Käytä mieluiten alkoholitonta uutetta, esim. Soria Natural Avena -uute. Kerta-annostus: 1 tippa/painokilo, kuitenkin max. 25 tippaa. Hetkellisesti voit tarvittaessa antaa yhden suuremman annoksen pahimpana paukkuaikana jos koirasi reagoi voimakkaasti. Anna kuitenkin max. 1,5 kertainen annos ja aloita ohjeen mukaisella annostuksella!
  • Bach Rescue Remedy-tipat tai suihke. Monissa euroopan maissa ambulansseissa ensiaputarkoituksessa käytetty uute. Ehkäisee shokkia ja tukee stressaavien tilanteiden aikana, tasapainottaa stressireaktioita. Voidaan käyttää myös yhdessä kauranversouutteen kanssa. Tippana annostellaan 4 kertaa päivässä 4 tippaa suoraan koiran suuhun. Suihkeena voidaan käyttää myös suihkuttamalla ilmaan huoneessa, jossa koira oleilee. Tarvittaessa voidaan hetkellisesti annostella jopa puolen tunnin välein mikäli koira reagoi voimakkaasti stressiin.
  • Eteerinen 100% laventeliöljy. Sekä fyysisesti että psyykkisesti tasapainottava, rauhoittava eteerinen öljy. Tiputa muutama tippa esim. matolle tilaan, jossa koira oleilee. Voit myös tiputtaa pari tippaa laimentamattomana kämmenelle ja sipaista esim. koiran korvalehtien kärkiin. Eteerinen öljy haihtuu melko nopeasti, joten sitä on hyvä lisätä muutaman tunnin välein. Älä kuitenkaan yliannostele!

dog_sleeping.jpg

Kaikkia yllämainittuja tuotteita löydät luontaistuotekaupoista.

Mikäli koirasi kärsii vakavasta paukepelosta, konsultoi tällöin eläinnaturopaattia tai eläinhomeopaattia, jotka voivat ohjeistaa tarvittaessa käyttämään myös vahvempia fytoterapeuttisia valmisteita tai homeopaattisia lääkkeitä. 
Maukasta joulua ja mahdollisimman stressitöntä sekä iloista uuttavuotta kaikille! 
 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kauranversouute, koira, laventeliöljy, paukepelko, paukkuarkuus, rescue remedy, uusivuosi

Kärsiikö lemmikkisi pelkotiloista?

Tiistai 16.8.2016 klo 19:40 - Heidi Edelman

Eläimen pelolle voi olla monia taustasyitä. Pelko saattaa olla selkeästi traumaperäinen, eläin saattaa heijastaa muiden lajitovereiden, laumanjäsenten tai ihmisten pelkoja, joskus pelon syntyperää voi olla jopa mahdoton jäljittää. Myös ravitsemukselliset puutostilat saattavat kärjistää eläimen reaktioita. Olipa syy mikä tahansa, pelkotilojen hoitoon löytyy kokeilemisen arvoisia keinoja. Lue lisää tästä postauksesta!

cat_in_a_mirror.jpg

Olipa kyseessä kissa, koira tai hevonen, apu pelkotiloihin saattaa löytyä esimerkiksi näistä:

  • Varmista että huolehdit eläimen riittävästä kivennäisten ja B-vitamiinin saannista, sillä esim. magnesiumin puute saattaa aiheuttaa aistiyliherkkyyttä ts. vaikuttaa myös ääni-, valo- ja kosketusherkkyyteen! B-vitamiinien puute altistaa myös erilaisille hermostoperäisille oireille. Riittävä b-vitamiinien saanti tukee stressinsietokykyä ja hermoston normaalia toimintaa.
  • Kauranversouute on turvallinen ja lempeä keino tukea eläimen autonomista hermostoa stressaavien tilanteiden aikana. Se lievittää sekä fyysisiä että psyykkisiä stressireaktioita, mm. stressiripulia ja pahoinvointia. Aloita annostelu hyvissä ajoin päivää, jopa kahta ennen stressaavaa tilannetta. Voit annostella uutetta 3 kertaa päivässä ruoan yhteydessä tai veteen sekoitettuna suoraan suuhun. Käytä mieluiten alkoholitonta uutetta, esim. Soria Natural Avena Sativa-uute. Kerta-annostus: 1 tippa/painokilo, max. kuitenkin 25 tippaa. Hetkellisesti voit tarvittaessa antaa yhden suuremman annoksen. Anna kuitenkin max. 1,5 kertainen annos ja aloita ohjeen mukaisella annostuksella!
  • Bach Rescue Remedy-tipat tai suihke. Monissa euroopan maissa ambulansseissa ensiaputarkoituksessa käytetty uute. Ehkäisee shokkia ja tukee stressaavien tilanteiden aikana, tasapainottaa stressi- ja pelkoreaktioita. Voidaan käyttää myös yhdessä kauranversouutteen kanssa. Tippana annostellaan 4 kertaa päivässä 4 tippaa suoraan eläimen suuhun tai neljä tippaa eläimen juoma-astiaan. Suihkeena voidaan käyttää myös suihkuttamalla ilmaan huoneessa, jossa eläin oleilee. Tarvittaessa voidaan hetkellisesti annostella jopa puolen tunnin välein mikäli eläin reagoi voimakkaasti pelon aiheuttamaan stressiin. 

bach_mimulus_FIN_pethealth.jpg

  • Bach Mimulus auttaa eläintä, joka on pelokas ja hermostunut. Eläin näyttää pelkonsa melko avoimesti kehonkielellään, se vapisee, tärisee, piiloutuu, luimistaa korviaan, hikoilee tai vinkuu pelottavan tilanteen kohdatessaan. Eläimet, joilla on tiettyjä pelkoja kuten ukkonen, ilotulitteet, muut eläimet, polttopuiden paukahdukset tai pimeän pelko, hyötyvät myös Mimuluksesta. Käyttö kuten Rescue Remedyn kohdalla.
  • Eteerinen 100% laventeliöljy. Sekä fyysisesti että psyykkisesti tasapainottava, rauhoittava eteerinen öljy. Tiputa muutama tippa esim. tilaan, jossa eläin oleilee. Voit myös tiputtaa pari tippaa laimentamattomana kämmenelle ja sipaista esim. eläimen korvalehtien kärkiin. Eteerinen öljy haihtuu melko nopeasti, joten sitä on hyvä lisätä muutaman tunnin välein. Älä kuitenkaan yliannostele!

Jos eläin kärsii voimakkaista pelkotiloista tai kotihoidosta ei ole apua, varaa aika vastaanotollemme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eläimen pelkotilat, pelko, laventeliöljy, pimeän pelko, paukkuarkuus, kauranversouute, rescue remedy, magnesium, mimulus, b-vitamiini, lastauskammo

Bach-kukkauutteista apua kilpailu- tai näyttelyjännitykseen

Keskiviikko 3.8.2016 klo 9:39 - Heidi Edelman

Oletko jo tutustunut Bach-kukkauutteisiin? Ne ovat tehokkaita mutta turvallisia ja hellävaraisia käyttää myös eläimen itsehoidossa. Nappaa tästä artikkelista vinkit eläimen kilpailu- tai näyttelyjännityksen karistamiseen!

agility2.jpg

Kilpailu- tai näyttelyjännityksestä puhuttaessa usein tarkoitetaan koiran ohjaajan tunnetiloja ja niiden hallintaa. Mutta myös eläin voi jännittää esiintymistä tai kilpailusuoritusta jopa siinä määrin että sen suoritus kärsii merkittävästi. Eläimen jännitys saattaa esiintyä esim. suoritusta edeltävänä tai suorituksen jälkeisenä ripulina, alisuorittamisena, jähmettymisenä, ongelmina kontaktissa jne.

Jos eläimellä esiintyy jännityksestä johtuvaa ripulia, kauranversouute on lempeä keino tukea eläimen autonomista hermostoa. Se lievittää erilaisia stressiperäisiä maha- ja suolistohäiriöiden oireita sekä pahoinvointia. Voit annostella uutetta 3 kertaa päivässä ruoan yhteydessä tai veteen sekoitettuna suoraan suuhun. Käytä mieluiten alkoholitonta uutetta, esim. Soria Natural Avena Sativa-uute. Kerta-annostus eläimellä: 1 tippa/painokilo, max. kuitenkin 25 tippaa. Aloita annostelu jo suoritusta edeltävänä päivänä.

Bach-kukkauutteista löytyy tehokaksikko kilpailu- ja näyttelyjännityksen päihittämiseen:

2_BACH_FB.jpg

Elm saattaa auttaa eläimiä, jotka kärsivät esiintymiskammosta esimerkiksi näyttelyissä tai testeissä. Nämä eläimet voivat muuten olla hyvin itsevarmoja mutta joutuvat paniikin valtaan juuri kun ovat saapumassa esiintymisalueelle. Uutteesta voi olla hyötyä myös tilanteessa jossa emo hylkää ylisuuren pentueensa koska ei pysty vastaamaan sen tarpeisiin. Ajoittain myös normaalisti rauhalliset ja itsevarmat opaskoirat saattavat tarvita Elm-uutetta tilanteissa joissa ne tuntuvat menettävän itseluottamuksensa ja niille asetettu vastuu alkaa tuntumaan taakalta.

Rescue Remedy on erittäin hyödyllinen ennaltaehkäisevänä, tukevana valmisteena ennen jännittävää tai stressaavaa tilannetta. Rescue Remedyä kannattaa muutenkin kuljettaa mukana etenkin kilpailutilanteissa, sillä se on hyödyllinen erilaisissa tapaturmissa, onnettomuuksissa ja voimakkaissa kiputiloissa shokkia ehkäisevän ja hoitavan vaikutuksensa ansiosta. Rauhoittaa nopeasti myös kipuaan dramaattisesti kiljuvan, säikähtäneen eläimen.

Jos haluat oppia lisää Bach-kukkauutteista ja niiden mahdollisuuksista eläinten hoidossa, tule mukaan 5.9.2016 alkavalle etäkurssillemme. Tarkemmat tiedot kurssista sekä ilmoittautuminen: http://www.pethealth.fi/8

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kilpailujännitys, näyttelyjännitys, jännitysripuli, stressiperäinen ripuli, bach-kukkauutteet, rescue remedy, elm, esiintymiskammo, opaskoirat, kauranversouute

Tunnistatko koiraa uhkaavan lämpöhalvauksen oireet?

Torstai 23.6.2016 klo 12:16 - Heidi Edelman

Kesällä on ihanaa nauttia auringosta ja lämmöstä, syödä jäätelöä, käydä uimassa, lenkkeillä ja liikkua paljon kun virtaa riittää ehkä enemmän kuin talvella. Myös nelijalkainen paras ystävä kulkee usein reissussa mukana. Helteiset päivät altistavat kuitenkin koiran helpommin lämpöhalvaukselle. Osaatko sinä tunnistaa koiraa uhkaavan lämpöhalvauksen merkit ajoissa ja toimia oikein tilanteessa jossa koiran ruumiinlämpö on noussut liian korkealle?

labrador-retriver-1354348.jpg

Koira on alttiimpi lämpöhalvaukselle kuin ihminen, sillä se ei kykene viilentämään itseään yhtä tehokkaasti. Koiralla on hikirauhasia ainoastaan kirsussa ja anturoissa, joten hikoilu ei ole merkittävässä roolissa lämmönsäätelyn suhteen. Koira viilentää itseään pääsääntöisesti läähättämällä. Kaikissa tilanteissa läähättäminen ei kuitenkaan riitä poistamaan riittävästi lämpöä ja tällöin lämpöhalvaus uhkaa.

Lämpöhalvauksen oireet:

  • nopea, äänekäs ja voimakas läähätys
  • levottumuus, uupumus, poissaolevuus
  • kuolaus, oksentelu, ripulointi
  • heikentynyt motoriikka
  • raajojen pettäminen
  • tajunnan tason lasku
  • suun limakalvot kirkkaan punaiset
  • shokki, tajuttomuus

Lämpöhalvauksen ensiapu:

  • Vie koira viileään paikkaan.
  • Viilennä koiraa viileällä vedellä suihkussa, kahluuttamalla vedessä tai kastelemalla koira mieluummin kokonaan tai vähintään vatsan ja kaulan alue sekä takaraajojen sisäpinnat. Älä käytä jääkylmää vettä! Viilennykseen voi käyttää myös märkiä pyyhkeitä jotka kääritään koiran ympärille tai pyyhkeeseen käärittyjä kylmäpakkauksia.
  • Jos koira on tajuissaan ja pystyy juomaan, anna sille viileää vettä juotavaksi.
  • Bach Rescue Remedy on oivallinen apu shokin ehkäisyyn ja koiran toipumisen tukemiseen. Annostele tarvittaessa 15-30 minuutin välein.
  • Seuraa koiran ruumiinlämpöä kuumemittarilla viilennyksen aikana ja lopeta viilennys kun ruumiinlämpö on laskenut 39 celsius asteeseen.
  • Toimita lämpöhalvauksen oireista kärsinyt koira ensiavun jälkeen eläinlääkärin tarkistettavaksi.

Ehkäise lämpöhalvaus:

  • Huolehdi siitä että koiralla on aina mahdollisuus vetäytyä viileään ja varjoiseen paikkaan helteellä. Älä kuitenkaan luota siihen että koira osaa aina tarvittaessa tehdä sen itse, vaan ohjaa lemmikki tarvittaessa riittävän ajoissa ja usein varjoon.
  • Huolehdi matkustuksen aikana siitä että koiran matkustustila on riittävän viileä, se on suojassa suoralta auringonpaisteelta ja taukoja on riittävän usein. Älä koskaan jätä koiraa seisovaan autoon lämpimällä säällä vaikka olisit vain hetken pois. Jos auto on sinulle tukalan kuuma, koiralle se on vielä tukalampi!
  • Huolehdi siitä että koiralla on aina riittävästi viileää juomavettä saatavilla.
  • Vältä pitkiä, raskaita lenkkejä ja treenaamista kuumalla säällä. Tarvittaessa koiran voi suihkuttaa viileällä vedellä ennen ja jälkeen ulkoilun tai käyttää muuta viilennystä ulkoilun aikana, esim. kevyt, märkä vaate. Pidemmät lenkit on syytä tehdä aikaisin aamulla tai myöhään illalla, jolloin on viileämpää.

Erityisesti alttiita lämpöhalvaukselle ovat rodut, joille hengitys on rakenteellisesti hankalaa (lyhytkuonoiset rodut). Pennut ja vanhat tai sydänongelmaiset koirat ovat myös alttiimpia lämmön vaikutukselle kuin terveet, aikuiset koirat.

Turvallista, lämmintä kesää kaikille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lämpöhalvaus, rescue remedy, lyhytkuonoiset rodut, shokki, koiran viilennys